Ihan fiiliksissä vieläkin, vaikka reissusta on jo muutama päivä ja mökille lähdettiin rauhoittumaan koko perhe. Eli kävimme Tallinnassa Viron voittaja-näyttelyssä ja tulimme kotiin voittaja-tittelin kanssa. Ensimmäinen ERI piti käydä hakemassa Virosta asti.

 

Matka sinällään oli todella rasittava ja koirien hermot oli kyllä todella koetuksella. Ensimmäinen stoppi meinas tulla jo aamuyöstä kun näimme, millaisella linja-autolla ammattiautoilija oli ajatellut meidät Tallinnaan kyyditä. Mukana oli siis 8 koiraa ja 24 ihmistä, linja-autona toimi normaalia lyhyempi linja-auto, josta oli muutama penkki otettu irti.. Etukäteen oli autofirmalle pitänyt ilmoittaa koirien häkkien koot ja oletimmekin, että auto oli valittu tätä mukaa, mutta ei.. Häkkejä oli pakko latoa päällekäin ja se, jos mikä oli turvallista ajattellen sekä koirien, että ihmisten turvallisuutta.. Koirat kävi kierroksilla, kun sivulta, alta ja päältä tuli muiden koirien hajuja.. Jokainen yritti peitellä omansa niin, ettei toisia koiria nähty, mutta seuraava ongelma oli peitettyjen häkkien lämpötila. Remun häkissäkin oli melkoinen kuumuus jo Tampereella. Hermot oli kireellä ja kävi siinä jo mielessä, että mihin minä olen vittoman luontokappaleen tuonut. Lisäksi jännitti laivamatka, jonka ajaksi koirat jätettiin autoon ja ihmisten täytyi poistua autosta. Linja-auton kuljettaja oli aivan ihmeissään, että emmekö otakkaan koiria mukaan laivaan.. Kuljettaja sai kuulla moneen kertaan valitusta ja huokailua, vaikka syyhän ei ollut hänessä. Hän oli vain firman renki, joka oli ohjeet saanut saapua tiettyihin paikkoihin.. Ei siis ollenkaan lupaava alku..   Mikäli jotakin kiinnostaa, mikä firma oli kyseessä, voin kyllä auliisti kertoa nimen vaikka yksityisviestillä.. Ihan näin julkisesti en ala parjaamaan, vaikka muuten en kyllä hiljaiseksi jää!

 

Joka tapauksessa pääsimme kaikki Tallinnaan ja onneksemme Remu ei ollut syönyt itseään häkistä pihalle, vaan odotteli meitä linja-autossa. Onneksi sillä tuntuu olevan hermot rautaa! Käveleskelimme vanhassa kaupungissa ja yritimme rentoutua kaikin tavoin.

 

Sunnuntaina sitten aamupäivästä suuntasimme kohti näyttelypaikkaa, Kalev-stadiumia. Etukäteen oli tiedossa, että paikalla olisi 9 pastoria eli yllättävänkin vähän! Ennen kehien alkua yritin pysyä rauhallisena, etten siirrä hermostumistani Remuun, joka löhöili jälleen kerran häkissä. Kehään menimme jälleen kerran ensimmäisenä ja samaan kehään tuli tutusti Milo-parson. Tuomari oli georgialainen George Schogol, joka näytti juuri niin georgialaiselta kuin vain kuvitella saattaa. Iso, tumma mies, joka ei paljon puhellut. Ihan ensimmäisenä pöydälle ja Remu esiintyi hienosti! Sitten yksi rinki kehän ympäri ja asentoon pöydän eteen. Koko ajan Remu esiintyi edukseen ja oli IHMEELLISEN maltillisesti ajatellen millainen matka oli takana, puhumattakaan hotelliyöstä, jossa tuntui, että jokaisessa huoneessa oli koira.. Olisin ollut tyytyväinen jo pelkästään tähän hienoon  käytökseen, mutta kuin vaivihkaa, kehäsihteeri kävi pökkäämässä käteeni valeanpunaisen nauhan ja olin kiljua riemusta!! Ensimmäinen ERI!!! Milon arvostelun jälkeen kehäsihteeri yritti kysyä multa jotain, josta en ymmärtänyt kas kun puhui mulle Viron murretta. Kysyin englanniksi, että WHAT? Josta täti taas meni ihan kummallisen näköiseksi. Onneksi Milon kasvattaja osasi neuvoa meitä, että se kyseli voimmeko ottaa vastaan juniori sertin ja kehotti meitä sanomaan, että kyllä saadaan. Minä oli taas vähän h-moilanen, mutta nyökytin innokkaasti päätäni. Niinpä pois kehästä pää onnesta sekaisin.. Seuraavaksi menimme kehään parhaan narttujunnun kanssa ja sieltä poistuimme vastakkaisen sukupuolen parhaana juniorina ja siis juniorivoittajana! Fiilis oli mahtava! Luulin jo, että kaikki olisi meidän osalta ohi, kunnes taas kehäsihteeri karjui meidän numeroa. Koira kainaloon ja kehään.. Vasta kehässä tajusin, että valittaisiin parasta parson urosta. Sieltä tuloksena paras uros 2-sijoitus. Ja jokaisessa kehässä Remu esiintyi edukseen. Kehän ulkopuolella tosin Remu meni kierroksilla, eikä sitä muut saaneet katsoa päällekään, kun jo tuli ärinää. Raukka kierroksilla, kun minäkin olin. Mutta kehässä kuin herran terttu. On ihmeellinen mies!

 

Kaiken tämän jälkeen yritimme rauhoittua ja kävin kävelemässä Remun kanssa näyttelyauleen reunoilla, jossa oli vähän rauhallisempaa. Jäimme vielä jännittämään Remun kahden tyttöystävän, Hipun ja Nupun suoritusta ja niinhän siinä kävi, että nuorempi tapaus eli Nuppu veti koko potin kotiin ollen sekä juniorivoittaja että voittaja -09. Näistä kaikista tapahtumista Remu oli niin uuvuksissa vähän ennen kuin lähdimme satamaa kohti, että nukkui jo häkissään, vaikka ympärillä oli vielä tohinaa. Onneksi se osaa rauhoittua omassa paikassaan.

 

Kotimatka sujui ihan yhtä tiiviisti kuin menomatkakin, mutta siitä selvittiin ja kotona oltiin vähän kahden jälkeen yöllä. Remu oli silminnähden onnellinen kun se sai kellahtaa omaan petiin nukkumaan, omaan makuuhuoneeseen. Rankkoja reissuja, mutta hienosti Remu selvisi kaikesta stressistä huolimatta.

 

Laitan kuvia meidän voittjasta pokaaleinen hieman myöhemmin, hifistelemme ehkä vähän paremman näköisiä kuvia...

Vähän on tämä kirjoittelu jäänyt, enkä edes tiedä miksi! Mutta paljon on tapahtunut viime kirjoituksesta!

 

Kävimme Tampereella näyttäytymässä 15.3. Tuomarina oli puolalainen Malgorzata Supronowicz. Ihana vanhemman puoleinen täti, joka todella taisi rakastaa koiria. Ainakin, mitä on kuvia nähnyt näyttelyistä, niin tädin ilmeet kertoo aika paljon. Tuloksena meillä oli EH, kilpaluokassa emme sijoittuneet. Remu sai seuraavanalaisen kirjallisen arvostelun: " 15 month old, quite tall male, very straight in front. Sweet face, elegant neck, almost level back. Not enough angulated rear. Moves with short steps, lovely coat." Ja pieni suomennos: 15 kk vanha aika korkea uros. Erittäin suora edestä. Suoloiset kasvot, elegantti kaula, melkein suora selkä. Takana riittämättömät kulmaukset. Liikkuu lyhyin askelin, hyvä turkki. Remu käyttäytyi hyvin ja tulimme kotiin tyytyväisinä.

 

Seuraavaksi olimme Vaasassa 26.4. Tuomarina toimi erittäin arvokas herra Tarmo Viirtelä. Jälleen kerran Remu käyttäytyi erittäin hyvin, vaikka tuomari halusi tutkia koiran erittäin tarkoin pöydällä. Ihan yllätyin kuinka kärsivällisesti herramme seisoi käpälöitävänä. Tuomari oli tiukka, viidestä juniori uroksesta, ainoastaan yksi sai ERI:n, kaksi EH:n, yksi H:n ja yksi hylättiin. Meille napsahti "taas" tuo EH, mutta sijoituimme kilpaluokassa toiseksi! Kirjallinen arvostelu kuului seuraavanlaisesti: " Reilun kokoinen. Vahva pää, jossa hyvät yksityiskohdat. Hyvä kaula, viisto lapa, liian suora olkavarsi. Hyvä rungon pituus, vahvuus ylärajalla. Hyvä häntä. Niukat takakulmat ja korkea kinner. Tiivis karva. Hyvä käytös. Tasaiset hieman lyhyet liikkeet." Olin jälleen kerran onneasta soikeana tuon hyvästä käytöksestä! Mulla on varmaan niin negatiivinen asenne tuon käytöstä kohtaan, että se pystyy yllättää mut joka hetki (no, ei ehkä ihan joka hetki).

 

Lisäksi kävimme 15.5 virallisissa silmä- ja polvitarkastuksissa, joissa Remun silmät ja polvet todettiin terveiksi. Meidän kauppasopimuksessahan sitouduimme tutkituttamaan nämä asiat ennen puolentoista vuoden ikää. Ja tätyy sanoa, että jälleen kerran Reiska veti käyttäytymisellään pisteet kotiin. Silmien tutkijoita oli jopa kaksi: varsinainen ja harjoittelija. Ajattelin jo etukäteen, että tästä ei hyvä heilu, mutta nakin voima on ihmeellinen!  Saimme siis terveen paperit ja jatkamme taas seikkailuja.

Jos tämä ei ole murkkua, niin kertokaa hyvät ihmiset mitä se sitten on! Ollaan käyty Remun kans metsälenkeillä niin kuin ennenkin. Remu on saanu olla vapaana ja välillä olemme käskeneet sen luokse. Ennen ei ole ollut mitään ongelmia tässä. Nyt sitten Remu on alkanut "karkailla". Muutaman minuutin ajan sankaria ei näy ei kuulu ja sitten hetken kuluttua se tupsahtaa metsätielle takaisin ja pinkoo hirveää vauhtia perään. Voitte uskoa, että muutama minuutti tuntuu iäisyydeltä kuunnella metsän huminaa eikä koiraa näy missään.. Emme ole huhuilleet perään, olemme ajatelleet, että Remun tehtävä on pysyä meidän perässä, eikä päinvastoin. Tiedä sitten meneekö metsään, mutta yritetty on.

 

Viimeksi Remu teki mulle sitten oikein temput. Alku matka meni ihan hyvin ja Remu tuli kutsusta luokse tosi hyvin. Nakkia kului, koska olemme päättäneet palkata joka kerta nykyään kun se tulee luokse. Vahvistamme taas sitäkin käskyä. Loppumatkasta Remu alkoi "haahuilla" tien viereistä metsää ja mun olis pitäny jo täs vaihees tajuta ottaa se kiinni. Noh, en sitten ottanu ja sinnehän se sitten taas katos. Muutaman minuutin kuluttua se paahtaa mua kohti kuin heikkopäinen tietä pitkin. Ja survaisee ohi hirvittävällä vinttikoiran vauhdilla ohi. Kutsun sitä luo, se ei tule. Nauraa vain mun huhuilulle ja haistelee maata taas siihen malliin, että kohta mä tästä taas sinkoan.. Ja tätä se teki aina autolle asti. Eikä antanu kiinni, vaikka houkuttelin kuinka; tutkin penkkoja, heittelin hanskoja, juoksin, kiljuin, hohhotin ja konhotin.. Lähellä kävi, mutta kiinni ei millään ja sitä vain nauratti. Oikein näki sen naamasta, että se nauroi mulle... "Ota köntys kiinni, jos saat!"Auton nähtyään Remu singahti taas metsään. Siinä vaiheessa tuumasin, että taidan hypätä autoon ja ajaa kotiin päin palan matkaa (tie on erittäin hiljainen metsätie ja kaukana muusta liikenteestä). Aluksi Remua ei kuulunut kunnes näin sen juoksevan auton perään. Pysäytin auton ja Remu alkoi haukkua toista eturengasta ihan hirvittävästi. Se rähisi ja pörisi sille niin, ettei taas piitannu musta mitään. Yritin siinä ottaa Remua kiinni, mutta se vain kiersi autoa ja pakeni mua. Toki pysyi koko ajan auton lähellä. Sitten mulla kilahti!! Heitin hanskat maahan ja polkaisin jalkaa ja karjahdin niin, että kilometrin säteellä jokainen metsän pupukin veti korvat luimuun. Ja mitä teki Remu... Häntä vilahti koipien väliin, korvat luimuun ja katsoi mua kuin itse pääpirua. Ryhdistyin välittömästi ja kutsuin sitä ystävällisellä äänellä luo. JA SE TULI!! Mielisteli ja nöyristeli niin, ettei siitä meinannut tulla loppua. Ja taas nakkia naama täyteen! Koira autoon ja lenkki oli tehty.

 

Hymyilyttää näin jälkeen päin tuo oma hermoromahdus, mutta silloin vain naksahti. Ja ilmeisesti meni perille.. Toki tänään käytiin koirapuistossa ja kaverina siellä oli reilun vuoden ikäinen briard-uros. Ihana honttelo jalkoineen ja mahtavine kokoineen! Remu ihan selvästi pelkäsi tuota isoa ilmestystä, mutta luuliko kukaan, että se olisi oikeasti NÄYTTÄNYT, että sitä pelottaa. Ehei... Terrierin sinnikkyydellä se mörisi ja pörisi itseään ainakin 5-kertaa suuremmalle. Ja toinen yritti leikkiinkutsua ja mielistellä, mutta eihän tämä sitä ymmärtänyt. Välillä näytti, että nyt se yhteinen sävel löytyi, mutta kun pojat juoksi peräkanaa Remu edellä ja briard perässä, Remua alkoi jännittää ja se äkisti kääntyi kesken vauhdin ympäri ja näytti hampaita ja kävi kiinni. Briard hermostui ja alkoi  myös tosissaan äristä. Me omistajat hätiin ja erotettiin koirat. Laitoin Remun saman tien remmiin ja lähdimme pois sieltä. Yritin ainakin osoittaa Remulle, että rähisemällä me lähdetään sieltä välittömästi. Vähän se oli ihmeissään kotona, kun tultiin sisälle ja päivän "lenkki" jäi lyhyeen.Eli meillä uhitellaan oikein toden teolla. Toivottavasti tuo on pian ohi!!

 

Tilasin Remulle silmien kuvauksen ja polvien tutkimisen. Lääkäriä mennään katsomaan 15.5. heti aamusta. Tutkimusessahan Remun pupillit laajennetaan ja katsotaan silmän pohjat, että ne on terveet. Samoin polvet tarkastetaan. Olemme sitoutuneet viemään Remun ennen 1,5 vuoden ikää näihin tutkimuksiin.

Niinhän siinä sitten kävi, että jälleen kerran kun olemme lomalla niin Remulle sattuu jotain.. Remu nautti pohjoisen hieman syvemmistä hangista niin täydellä riemulla, että "palellutti" häntänsä. Tai eläinlääkärin sanoin Remulle tuli vesihäntä. Onneksi kätevä emäntä oli ottanut omien lääkkeidensä mukaan myös Remun kipulääkkeet -kaiken varalta. Torstaista eteenpäin oli määräyksenä lämpimät oltavat eli Remun hankihyppelyt loppuivat siihen.

Muuten loma sujui oikein mukavasti, lumikenkäiltiin, hiihdettiin ja pääsimme kokeilemaan uutta juoksuvyötä. Todella hyvä keksintö! Käytimme sitä niin lumikenkäillessä, lenkkeillessä kuin myös hiihtäessä. Toimme myös ladulle hilpeyttä omalla sähläyksellä. Remu ei ihan heti tajunnu, että hiihtäessä täytyy juosta VAIN toisella puolella eikä poukkoilla edestakaisin. Äkkiä tilanne olikin se, että Remu oli kiepauttanut remmin mun ympäri polvitaipeenkohdalta ja siitä kun Remu alkoi vetää niin emäntä oli tatamissa ennenkuin ehti ajatellakaan. Muutaman ärräpään saattelemana ylös ja selvittelemään remmejä suksien ja porkkien alta.. Lisäksi teimme hienoja jälkiä lumeen, kun Remu äkisti pysähtyi ja nosti koipea. Minä taas en ehtinyt jarruttaa tarpeeksi nopeasti ja Remu pomppi kolmella jalalla eteenpäin takajalka ylhäällä. Hienoa keltaista kuvioa tuli hankeen. Ja kanssahiihtäjillä oli hauskaa.. 

Loma oli ja meni, nyt pitäisi sitten orientoitua arkeen.. Remu "tappoi" nyt lopullisesti petinsä ja kävinkin tänään hakemassa uuden, muovisen version. Toivotaan taas, että tämä peti kestää..

Vaihdamme luultavasti eläinkauppaa. Nykyisessä kaupassa myydään Remun ruuan kohdalla usein "eioo:ta" ja alkaa ärsyttää se, että ruokapussin takia on jouduttu käymään kaupassa kyselemässä jopa kolme kertaa ennenkuin saimme ruokaa. Aina luvattiin, että huomenna tulee. Onneksi löysimme toisen kaupan, joka myy täälläpäin tuota Eukanubaa. Yksi mahdollisuus olisi ollut ruuan vaihto, mutta jotenkin energia ei riitä nyt siihen, että kaikkien niiden ruokien joukosta aletaan etsiä sitä, mikä tuolle sopii ja mitä tuo syö.. Matkaa tulee kaupalle nyt vähän enemmän, mutta toisaalta samasta kaupasta löytyy nyt myös akvaariotarvikkeita. Palvelu oli tänään ainakin hyvä!

Ja ruuasta puheenollen.. Remu on jostain syystä alkanut nirsoilla naudan maha-lihaseos -yhdistelmää. Aamuruoka syödään joskus vasta päivällä ja useimmiten siihenkin tarvitaan pientä huijausta (muutama nakinpala pienitään ja sekoitetaan ruokaan tmv.). Olemme nyt kuitenkin ajatelleen sen niin, että koira ei varmaan itseään nälkää tapa täysinäisen ruokakupin ääreen. Eli pidämme tiukan linjan siten, että herkkuja ei anneta ennenkuin aamuruoka on syöty ja mikäli ruoka syömättä illalla, se tyhjennetään ja tilalle laitetaan iltaruoka. Ja eipä Remu jaksanut olla kuin päivän niin, että aamuruoka jäi syömättä. Periksi ei anneta, nirsoa tuosta koirasta ei tehdä! Joskus terrierin omistaminen vaatii itseltäkin kovapäisyyttä..

Lähdemme tänään Rukalle viikoksi tuulettumaan. Remulla on ollut lievää lomakuumetta: pehmolelu-karviselta on amputoitu monta raajaa ihan muutaman päivän aikana. Ja onhan se ihmeellistä, kun vierashuoneessa on ollut monta päivää laukku levällään, johon on vähän väliä kasattu vaatteita. Rukalle ajattelimme käydä useampana päivänä lumikenkäilemässä ja testata samalla Remun uutta juoksuvyötä.

 

Loma kuulumisia sitten viikonkuluttua. Eiköhän sieltä ole kuviakin esitellä ja vaikka videokuvaakin; Mikko kävi ostamas uuden videokameran, koska halusimme ottaa sen mukaan Rukalle. Voin kertoa, että suurta markkinapuhetta ei ollut T&T:n miehen tarvinnut pitää sellaisesta vakuutuksesta, joka korvaa KAIKKI vahingot. Eli tapahtuipa tälle uudelle videokameralle mitä hyvänsä, saamme uuden vastaavan tilalle. Kutsumme tätä turvaa Remu-vakuutukseksi...